Trooppinen aarresaari alkoi siintää horisontissa ja ohi lipuvista maisemista oli mukava nauttia ilmastoidussa lautassa. Satamaan päästyä kiireisimmät, vielä Babylonin kellon orjina säntäilevät marakatit rynnivät kaivelemaan laukkujaan kasan pohjalta. Viimeisinä ja kivusta irvistellen poistuimme lautalta rinkat ja reput hiertäen palaneita hartioita.
”Kansallispuistoon” saapuminen maksaa, pidetään saari puhtaana. Siitä kansallispuistosta ei tässä laiturin edessä levittäytyvässä kapeassa kahden rannan väliin jäävässä kylässä ole tietoakaan. Hotellit, baarit ja myymälät yhdessä muodostavat erittäin sekavan sokkelon jossa meinaa kokoajan jäädä kiireisten polkupyöräilijöiden ja muiden vauhdikkaiden hiihtäjien jalkoihin. - Mihin ihmeeseen täällä bilekeskuksessa on ihmisillä kiire? Johtuneeko siitä että monet tulevat lyhyelle täsmä lomalle joten pakko heti nyt kokea ja nähdä kaikki? 20 minuuttia myöhemmin olimme jo kiivenneet uphill cottage nimiseen majoitusliikkeeseen ja huone oli erittäin positiivinen yllätys vaikka lämmintä vettä ei tule vieläkään. Tosin ei sitä edes tarvitse tässä trooppisen merituulen hellässä syleilyssä. - Todellisuudessa täällä ilma seisoo ja on suomen ukkosen ilmaa vastaava painostava keli, mutta eihän tästä voi olla tykkäämättä. Ei käy moittiminen myöskään näköalasta joka avautuu parvekkeeltamme.
Illalla käytiin vetäsemässä pikku thumut ja muutaman bucketin jälkeen reggae baarissa seikkailija 2 päätti nousta thaiboxin kehään myllyttämään tuntemattoman tytön kanssa ilmaisesta ämpärillisestä viunaa… - On ne lapin naiset vaan hulluja. Ilman minkäänlaista kokemusta kamppailulajeista tai edes kuntonyrkkeilystä nousi hän kehään sparrikamat päällä ja alkoi myllyttämään. Itse olin ihan kauhuissani ja sieluni silmin jo näin kuinka anoppi roikottaa minua korvasta kun en ole hänen tytärtään onnistunut toppuuttelemaan ja nyt ollaan oikomassa murtunutta nenää ja ihmettelemässä miten vakuutusyhtiö ei korvaa jurritappelua johon on itse hakeutunut…. Yleisöä ilmeisesti huvitti hieman kun emäntä oli kehässä ja itse räpsin valokuvia kehäkulmauksessa rouvan käsilaukku kyynärtaipeessa roikkuen. – Näin meillä, emäntä sparraa ja juo kaljaa ja itse nautin sateenvarjojuomista ja auringon laskuista. Matsi meni ihan loistavasti ja ämpärikin maistui ihan makoisalle. Loppu ilta meni erittäin hauskan Detroitilaisen pariskunnan kanssa lörpötellessä. Uskomatonta mutta totta, nämä jenkit olivat fiksuja ja jopa tiesivät missä suomi on. Suosittelen muuten Thaimaan Koh Phi Phin reggae baaria kaikille teille kamppailulajien harrastajille tai muuten vaan itseään ihan helevetin kovana jätkänä pitäville, jotka haluavat päästä pieksämään jurrisia turisteja ihan luvan kanssa kehään ja saa vielä ilmasta viina siitä hyvästä! Tosin miettikää jo etukäteen oletteko jurissa pyörineet 600 porras askelmaa näköalapaikalta alas naama edeltä jos sieltä sattuukin tulemaan vielä kovempi jätkä vastaan. ;D
Kanuunaa karkoteltiin kiipeämällä näköalapaikalle josta todellakin oli hulppeat maisemat. nyt syömässä erittäin ERITTÄIN hyvän sangriakannun äärellä. ylihuomenna matka jatkuu Koh Lantalle, paikkaan jossa off season on jo alkanut ja saamme vihdoinkin hengähtää hieman pidemmän aikaa riippukeinussa aaltoja katsellen. Nyt rokataan ja kohta ladataan akkuja. Ihmiset ovat kauniita ja komeita, meno kovaa ja olisittepa kaikki täällä.
Viimeinen päivä, mitäpä tehdä… - No pakattiin räpylät reppuun ja jätettiin kyläsen ahtaat ja vilkkaat kadut taakse ja suunnistettiin pitkälle rannalle 40min. kävelymatkan päähän. Hurjan viidakkopolun päässä pilkisti valkoinen hiekka ja turkoosi meri. Vihdoinkin ranta jossa ei kaupustelijat vaanineet ja pystyi keskittymään muuhunkin kuin oman repun kyttäämiseen. Kyyhkyläiset pääsivät ensi kertaa yhdessä meren hellään syleilyyn