Yöbussi körötteli halki Malesian ja jälleen todettiin, ettei niissä saa nukuttua vieläkään. - säästettiin kuitenkin yhden yön majoitus. Aamun alkaessa sarastamaan muuttui sysimusta ensin harmaaksi, jolloin saaren ääriviivat alkoivat hahmottumaan horisontissa. Oli käsittämätöntä katsoa ikkunasta ja huomata pimeydestä huolimatta kuinka kirkasta vesi oli. Nousevan auringon maalatessa taivaan purppuran punaiseksi ja tämän yhdistyessä turkoosiin veteen ei voinut olla hymyilemättä. Heti tiesi, että seuraavat neljä päivää vietettäisiin koiran päiviä.

Lautan saapuessa Salang beachin pitkään laituriin auringon ensisäteet saavuttivat turkoosin merenpinnan ja postikorttimaisemat veivät väsymyksen pois välittömästi. Tarmokkaan parin tunnin etsimisen jälkeen päädyimme ikävään tulokseen, kaikki majoitukset ovat homeisen leikkimökin ja risumajan risteytyksiä lisättynä huomattavasti kalliimmat hinnat aikaisempaan matkaan verrattuna. Ruoka saarella oli ihan syötävää, ei sen enempää eikä vähempää. kaunis rantakin todettiin käyttökelvottomaksi auringon ottoon hiekkakärpästen takia. Pelastus oli kuitenkin lähellä, 100m uinti läheiselle ponttoonille lillumaan koralliriutan keskelle ja loma oli pelastettu.

Neljä päivää oli kulutettu hujauksessa ja oli lähdön paikka, pörpelikaksikko oli jo matkalla kohti Aasiaa ja tapaamispaikaksi sovittu Singapore. Lähtöpäivä ei kuitenkaan mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan kun aamu seitsemän lautasta näkyi vai perävalot kello:6.40. - Illalla varmistin vielä kahdesta eri paikasta lautan lähtöajan. Seuraavan lautan piti lähteä klo:9.00 ja lautta lähti klo:10.40.

Ajateltiin helpottaa matkantekoa ottamalla julkisen bussin sijasta minibussi, jolla pääsee vaihtamatta perille asti. Puolessa välissä matkaa minibussi ajoi huoltoaseman pihaan ja kertoi, että nyt on tauko ja linja-auto poimii meidät tästä. Pattaja peten mitta tuli täyteen joten avasin suuni rumien voimasanojen saattelemana enkä suostunut nousemaan autosta pois. Hetken päästä paikalle tuli linja-auto, jolloin haukuin tämänkin kuljettajan pataluhaksi. Seuraavaksi vuorossa oli puhelimen langan päässä pomo joka meille matkat myi ajatuksella helppo, ei tarvitse vaihtaa. Nyt käytin jo painokelvottomia nimikkeitä haukkuessani tämän huijarin maanrakoon. – Nämäkään sanat eivät tehneet kyseiselle #*^`>#¤ eemelille oikeutta, voin vain toivoa ettei hän enää ikinä eleässään saa yhtään asiakasta ja joutuu polkupyöräriksakuskiksi!!! 4-kertaisen hinnan maksettua ja tullin syynin läpi käytyä päästiin kuitenkin Singaporeen perille joskin muutama herneenpalko erittäin syvällä nenässä. Ne verovapaat juomaksetkaan eivät sitten osoittautuneet niin halvoiksi sen jälkeen kun rajalla selvisi, että kaikista Malesiasta tuoduista alkoholituotteista tarvitsee maksaa verot maahan tullessa.

Singaporessa odoteltiin etu-ja takapetteriä nettikahvilassa ja kun tiimi lyöttäytyi yhteen ei jäänyt epäselväksi, että henkilökemiat pelasivat ja hyvin. Täytyy sanoa, että fiilikset olivat aika hulppeat kun hyvällä porukalla päräytettiin hyvien vinkkien perässä 1-alttitude taivasbaariin 68-kerrokseen rokkaamaan. Baarissa eräs paikallinen rahamies päätti tarjota seurueellemme koko illan. Kaupungista ei ole muutenkaan huonoa sanottavaa, ei uskoisi että ollaan Aasiassa.  Ei likaa, ukottajia, jekuttajia, roikkujia, kaupustelijoita, eikä vänkääjiä. Täällä me viihdytään ja voi lämmöllä suositella. On rantoja, huvipuistoja, ihania ihmisiä, aurinkoa ja lämpöä.

Tämä porukka ja seuraavat 3.5 viikkoa yhdessä ei voi tietää muuta kuin lystiä, riemua ja poskilihasten väsymistä. Harvoin päätyy sellaiseen 4-ihmisen porukkaan, jossa voi puhua mistä tahansa ja pystyy ilman riitoja ja hampaiden kiristelyä sopimaan päivien menot.

Kolme yötä Kalliissa ja taian omaisessa Singaporessa on takana, Lennot ja majoitus ensimmäiseksi viikoksi on varattu ja kohta otetaan mittaa Balista. Tässä vaiheessa voi jo ääneen ihmetellä, että mihin nämä viimeisimmät 3kk. ovat kadonneet.

Yöjuna kiemurteli vuorten välistä halki riisipeltojen, kunnes aamun sarastaessa saavuimme pienelle ja rähjäiselle juna-asemalle. Taksisedät siellä jo tutusti huutelivat ennen kuin päästiin edes junasta astumaan ulos.  Napattiin ensimmäinen taksi joka ei tyrkyttänyt kyytiään ja kiidettiin suorinta tietä hotellille kaupungin keskustan läpi joka oli jämähtänyt 70-luvulle eikä todellakaan ollut mikään iso. Reput respaan ja menoksi, ranta kutsuu. Kello oli 6 aamulla ja paikalliset olivat aamujumpalla rantakadulla, turisteja ei näkynyt yhtään. Rannan avautuessa edessämme yllätys oli erittäin positiivinen, pitkä hiekkaranta ja kirkkainta vettä tähän mennessä. Päivän edetessä pidemmälle ranta alkoi täyttymään turisteista joista suurin osa oli naapuristamme venäjältä.

Viikko vierähti todella nopeasti ja aktiviteettejä kohteessa kyllä riitti purjeliitelystä huvipuistoihin ja vesiskoottereihin. Kokonaisuudessaan Nha Trang oli hyvä paikka ja isoina plussina täytyy mainita Sailor clubin tikka masala, kirkas vesi, Vin Pearlin huvipuisto laitteineen ja vesiliukumäkineen sekä ihanat länsimaalaiset ihmiset joita tavattiin. Miinuksiin taas menee likaisuus, rannat olivat paikallisten iltarientojen jäljiltä aina ihan hirveässä kunnossa. Kerran uidessa törmäsin käytettyyn menkkarättiin, joka ei nyt ainakaan nostanut fiilistä ja olisi voinut jäädä näkemättä sekin kun kolme 10-vuotiasta poikaa pieksivät ja potkivat yhtä saman ikäistä tyttöä…

Onneksi villikissani ei löytänyt episodia vierestä seurannutta opettajaa etsinnästä huolimatta, koska muuten olisin varmaan parasta aikaa Vietnamilaisessa vankilassa puolustettuani tätä ihanaa oikeuden torviääntä joka ei jätä vääryyttä oikaisematta seuraamuksien uhallakaan.

Lähtöpäivänä liput makuubussiin, jossa ei kuitenkaan paljoa tarvinnut nukkua kun 182cm pitkä kaveri on jalkapöydät lintassa paikallaan ja kuski huudattaa äänimerkkiä vaikka tiellä ei olisi edes liikennettä. Aamulla oltiin jälleen Saigonissa jossa notkuttiin reppujen kanssa koko päivä ja illalla kentältä matka jatkui kohti Kuala Lumpuria.

Malesian matkakaan ei alkanut niin mukavissa merkeissä kun check in jonoon mentyämme edessämme oli 4 ihmistä, joista kolme kuului 20 hengen mussukkamuori  seurueeseen huiveineen. - Kuinkas ollakaan yksitellen alkoi eteemme ilmaantumaan huivipäisiä muoreja, jolloin kymmenennen muorin kohdalla itseltäni loppui kärsivällisyys ja jouduin rouvilta ihan kysymään että mahtavatko he tietää jonon tarkoitusta. Lisäksi vielä hieman pahaa silmää rouville ja johan loppui jonossa etuilu.

Kuala Lumpurin keskustaan päästyä paha karma sen kuin jatkui. Väsymyksen ja pitkän matkanteon seurauksena en jaksanut etukäteen selvittää hotellimme tarkkaa sijaintia, joten arvasihan sen miten siinä käy. Kello oli puoli kaksi paikallista aikaa yöllä, molempia väsytti, eikä tilannetta helpottanut ettei seikkailija kaksi ollut saanut kunnon ruokaa koko päivänä lento mukaan lukien johon ei kelvannut lähtömaan valuutta, MITÄ VIT…. Ensimmäinen taksi kuski haistatti persaukset kun ei suostuttu kyytiin ilman mittaria, toiselle taksikuskille annoimme osoitteen ja JEES JEES lähdettiin kiitämään. Ajettiin kerran ohi hotellista ja kiertolenkin jälkeen hintaa olikin tullut jo reilusti lisää. :”Yöllä tuplamaksu tuli kuskin suusta ja näytti mittaria”. Kiitos ja kumarrus, nyt ei jaksa alkaa vääntää eikä huutaa rotta mikä rotta.

Hotellilla selvisi että ollaan väärässä hotellissa, eli se siitä turhasta puolen tunnin ajelusta ja tuplamaksusta. toisella repesi pakka ihan täysin tässä vaiheessa ja toisellakaan ei ollut enää kaukana. Vinkattiin poliisit sivuun ja kuultiin, että hotelimme on 100m päästä siitä missä hyppäsimme lentokenttä bussista ulos. Nyt naurattaa , mutta tuolloin kun kello näytti lähemmäs kolmea yöllä ei paljoa huvittanut muu kuin ajatus taksikuskin hinaamisesta alasti oman autonsa perässä sama lenkki tuplahintaan.
Seuraavana päivänä nukuttiin pitkään ja alettiin sumplimaan, että mihin ihmeeseen sitä seuraavana päivänä lähdetään. päivän päätteeksi Mr. & Ms. smith olivat päätyneet pieneen saareen nimeltä Pulau Tioman.

Päivä ravia kaupungilla ja illalla melkein myöhästyttiin yöbussista, vaikka varta vasten mentiin pari tuntia etuajassa sitä odottelemaan. Tämän kaiken mahdollisti se, että kaikki kolme kelloamme olivat eri ajoissa.

 
Ho Chi Minh city, omaa sukuaan Saigon. Toiset rakastaa, toiset vihaa ja tämän suhteen ei ole harmaata aluetta. vilinää, vilskettä ja psykedeelistä liikennettä, ei ole heikkohermoisen paikkoja tämän kaupungin suojatiet. Suojatiet jotka tässä tapauksessa ovat teitä ilman suojaa. Älä juokse äläkä hötkyile, se on kuolemaksi. Mikäli halajat elossa tien yli, tulee toimia vastoin itsesuojelu vaistoa ja rauhallisesti kävellä suoraan tien poikki keskelle psykedeelistä hulinaa jolloin autoilijat ja miljoonat skootteroijat tekevät itse päätöksen yrittävätkö väistää sinut edestä vai takaa kuitenkaan vauhtia hidastamatta. Korvatulpat olisivat kova sana, koska tässä pitäjässä et pääse kolmea askelta eteenpäin ilman, että jostain suunnasta joku ei rääkkää huurattaisi (käyttäisi äänimerkkiä).

Ihmiset tuntuvat täällä muutaman asteen vilpittömämmiltä kuin Thaimaassa, jossa monien ystävällisyys ja avuliaisuus näyttää olevan sidoksissa oman edun saavuttamiseen. Vastapainona tosin kaupustelu on monin verroin aggressiivisempaa ja rasittavampaa kuin Thaimaassa. Täällä jokaisessa kaupassa henkilökunta seuraa tappituntumalla ja katumyyjät tarraavat kiinni ja vainoavat pidempiäkin matkoja.

Ostoksia tehdessä pitää tarkistaa sekä antamansa että saamansa rahat huolella. Jos annat vahingossa 100 000 dongin setelin luullen sitä 10 000 dongin seteliksi, saat takuuvarmasti väärän summan rahaa takaisin. Sama pätee vaihtorahoihin, tarkista kuitit ja saamasi rahat varsinkin kun maksat isoilla seteleillä. Vietnamilaiset ovat mestareita luomaan hirmuisen kiireen tunteen, jolloin helposti jättää rahat ja summat tarkistamatta ja tällöin tulee taatusti väärin rahaa takaisin.
Pyöräriksa on ehdottomasti paras tapa nähdä kaupunkia, mutta sovi hinta etukäteen ja varmista että hintaan sisältyy kaikki mahdollinen, niin vältyt kusetukselta tippien suhteen ja pääset pienemmällä hampaiden kiristelyllä.

Paikallisiin tutustuu tässä kaupungissa kaikista parhaiten puistossa, johon monet paikalliset menevät tutustuakseen ulkomaalaisiin. Kyllähän se tietysti hieman oudolta tuntuu näin skandinaavista, kun lauma viisikymppisiä ukkoja tulee kehumaan aamulenkin päätteeksi kuinka hyvässä kunnossa kroppa on. Hetki meni miettiessä, että ollaanko sitä nyt paikallisessa piilokamerassa vai törmäsinkö nyt puiston likaisiin setiin. Äkkiä kuitenkin huomaa ihmisten vilpittömyyden kun kyseessä ei ole myynti eikä kaupustelutilanne ja kun joku oikeasti haluaa tehdä tuttavuutta. Samanlainen mukava kohtaaminen paikallisten kanssa tapahtui lähtöpäivänä, kun samaisessa puistossa lauma yliopisto opiskelijoita tuli kanssamme tekemään tuttavuutta.

Näin neljän päivän pintaa raapaisevan luotauksen perusteella kaupunki vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja nähtävääkin riittää samoin kuin todella halpoja päiväretkiä, mutta kieltämättä tuo aivan päätön ja pähkähullu liikenne syö motivaatiota liikkua missään.
Nyt taakse jää Saigon ja on aika palata takaisin ihanaan rantaelämään. Nha Trang on kohteena ja nyt riitti kaupungit joksikin aikaa kun alkaa tämä rusketuskin uhkaavasti katoamaan.

Bussi saapui ilta myöhään kaupungin vilinään ja heti bussista noustua kuuma ja kostea ilma aiheutti dödön pettämisen ja kainaloiden kastumisen. Ensimmäinen taksisuhari pyysi nelinkertaista hintaa hotellille pääsystä ja suuttui tinkaus yrityksestä toivottaen hyvää kävelymatkaa kääntäessään selän. Tinkaus yritys tosissaan, on se kumma että vaikka täällä on jo kaksi kuukautta tuota jaloa kaupparatsun taitoa opetellut niin se suomalainen häpeä vaan tuntuu puskevan läpi eikä tinkaamisesta meinaa tulla yhtään mitään.

Taksikyyti hotellille ei ollutkaan ihan niin simppeli kuin olisi voinut kuvitella tai toivoa siihen aikaan yöstä, kuskina kun oli tuttu jees jees-mies, joka ei kuunnellut tai ei ymmärtänyt puhetta. - Tai ei kuunnellut eikä ymmärtänyt kun sanottiin hotellin sijaitsevan Lumbinin puiston vieressä :”Jees jees!!” ja sitten ajeltiin pieni puolen tunnin extra kiertoajelu toisen täysin samannimisen hotellin kautta. Hotellille päästyä olo oli yhtä kotoisa kuin graniittitalon anttilassa. Tuo ihana venäjän kieli joka soljui joka suunnasta korvaan ja nuo ihanat käytöstavat jotka vie nettitunnuksetkin nenän edestä. Hotelli oli erittäin hyvä, siisti ja henkilökunta oli mukavaa ja palvelualtista. Isona plussana joutuu tietysti mainitsemaan hotellin juusto- ja suklaakakut joita sai kellon ympäri. - Itsehän en tosin juuri lainkaan makeaa syö, korkeintaan silloin tällöin juhlapäivinä…

Ihana ihmisvilinä ja kaupungin hulina, siitä on Bangkok tehty. Jos täällä käy aika pitkäksi niin silloin passaa matkamiehen vilkaista peiliin ja ihmetellä syytä. Koko kaupungin laaja ydin on täynnä nähtävää ja vieri viereen ahdettuja massiivisia kauppakeskuksia joissa ei pääse hiki tulemaan vaikka emäntä olisi ostellut isännän käsivarsille vähän painavampiakin ostoskasseja. Isännillekin löytyy shoppailun ajaksi hoitopaikkoja, ettei tarvitse vaimon perässä kävellä kiukuttelemassa ja pitkästymässä. On keilahalleja, elokuvateattereita, bubeja, hieromoita ja teemapuistoja aasta ööhön. Pitäkää kuitenkin puhelin lähellä sillä se saattaa useaan otteeseen päristä kun tarjonnasta hullaantuneet naiset menettävät suuntavaiston ja onnistuvat eksymään näihin suunnattoman isoihin keskuksiin.

Meidänkään taloudessa ei tarvinnut tapella ostoksille lähdöstä kun minut vietiin aina hoitoon kyseisen kauppakeskuksen elokuvateatteriin siksi aikaa nauttimaan loistavasta aasialaisesta elokuvamausta joka sisälsi lähes pelkästään testosteronia
pursuavia elokuvia.

Eräänä päivänä saatiin tomeralta turistipoliisilta vähän apua pyytämättä kun tämä tuli kyselemään kuulumisia ja että keitä oltiin. - Tarkoituksemme oli kierrellä temppeleitä hetken aikaa ja ennen kuin huomattiinkaan niin poliisi oli jo hommannut meille riksan ja neuvotellut kiertoajelun kohteineen joka kesti nelisen tuntia ja maksoi euron. Ei huono hinta ollenkaan, tosin olisi ollut mukavampi itse päättää kohteet, niin olisi voinut jättää nuo muutamat kalliit korujen tukkuliikkeet ja korupajat suutareineen väliin ja tosiaan katsastaa pelkästään ne muutamat temppelit.

Hieromoiden kanssa suosittelemme tarkkuutta ja varovaisuutta, muuten saattaa käydä niin, että hieronnan taso ei ole todellakaan hääppöinen ja voi pitää sisällään reilusti hierontaöljyä ja epäortodoksisia hierontaotteita. - Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään siinä vaiheessa kun kysellään että mies- vai naishieroja ja kun huomaat että sinut on viety privaattihuoneeseen.

Kelluva marketti jäi näkemättä kiitos laiskuutemme kun emme jaksaneet kertaakaan herätä riittävän aikaisin. Samoin jäi näkemättä pilvenpiirtäjien katolla sijaitsevat näköalaravintolat kenkäpakkoineen, koska pattaja petehän ei omista tropiikissa kenkiä enkä nirsoiluiltani niitä raaskinut ostaakaan. Toisaalta oliko tuo nyt menetys, noita auringonlaskuja saa katsella vuosaaren norsunluutornissakin ihan tarpeeksi. Täällä ei vaan ole Jukka poikaa pyyhe lanteilla notkumassa samaisella terassilla saunan
raikkaana, sitä onko se hyvä vai huono jätetään lukijoiden mielikuvituksen ja Jukan oman mielipiteen varaan.

Lumbinin puisto, ihan loistava paikka. Erittäin kaunis ja viihtyisä, löytyy polkuveneitä, ulkoilma uimahalli ja spartalais-henkisiä saleja muutamat kipaleet, joissa on sään pieksämät osittain ruostuneet painot ja voimailulaitteet. - Ajavat asiansa kovemmankin proteiinikoneen käsissä ja kyllähän se tuo penkkaamiseen vähän lisää katu-uskottavuutta kun sen tekee maasturin isoilla rautavannerenkailla.

Viikko on erittäin passeli aika Bangkokiin, siinä ajassa ei tarvitse hötkyillä ja saa rauhassa ihmetellä ison kylän meininkiä, mutta kaikkea aikansa ja seuraavaksi nokka kohti Vietnamia.

Niin jäi taakse seesteinen Lanta eikä yhtään liian myöhään, nähty mikä nähty ja koettu mikä koettu. Toki pitkästymisestä huolimatta trooppisesta kesästä ja ympäristöstä ei ole voinut olla nauttimatta. Viimeisen kuukauden aikana on oivaltanut ainakin kaksi asiaa, nuo asiat jotka jo tiesi mutta nyt sai vahvistuksen. Oivallus 1: Ystävät ovat elämän sokeri, te teette elämästä makeeta. Ilman ystäviä elämä maistuisi ainaiselta kaurapuurolta veteen keitettynä ja intin talvisena aamuna nautittuna lusikka jäätyneenä puuron keskelle. Oivallus 2: Ei ole tästä pojasta pikku pitäjään asumaan, se oli jo muistista melkein himmentynyt, mutta kuukauden hiljaiselon ja tekemisen puutteen saattelemana nuoruus Karkkilassa palasi mieleen painajaismaisesti.

Lähtö aamu koitti ja säntäsimme minibussiin malttamattomina kuin lapset jouluaamuna. - Nyt päästään eteenpäin, muuttui lauseeksi kohta päästään eteenpäin kuskin ajellessa edestakaisin jo turhankin tutuksi tullutta päätietä etsien hotelleja, joista loput 10 matkustajaa änkeytyivät kyytiin. - Ensin tietysti loogisesti pihalla kyytiä odotellen ja sen saavuttua ”pikaisesti” hotellista uloskirjautumisen hoitaen…

 Kaksi lauttamatkaa ja usean tunnin karman uhmaamisen jälkeen nousimme veneeseen ja matka kohti kopankaanin valloitusta alkoi.  Lauttamatkakin meni rattoisasti nuorta laihaa elämän uhmaa täynnä olevaa hapsenkkakkiais-hippiäistä seuraillen, joka mp3-soitttimet korvilla ravasi lauttaa edestakaisin ilman paitaa avojaloin likainen tukka hulmuten huivin välistä. – Nyt selvisi meillekin keistä paikalliset käyttävät nimeä linnunkakka länkkäri.

Kaunis trooppinen saari häämötti horisontissa ja mitä lähemmäs rantaa pääsimme, sitä turkoosimmaksi vesi muuttui. - Vesipyssyt tanaan, ranta lähenee. Satamassa taksihyeenat jo hyökkäsivätkin laumalla jallittamaan meitä uusia tulijoita. Hyvän taksi diilin neuvoteltua hypättiin lavalle ja hetkeä myöhemmin huomattiinkin maksaneemme lipusta vuoristorataan. Lavataksin viuhuessa jyrkkiä mäkiä ylös ja alas vinhaa vauhtia, ei voinut kuin nauraa samaan aikaan kun vatsan pohjasta kouri oikein kunnolla.  Hotellille päästyä diili ei enää ollutkaan niin hyvä, nyt meitä kusetettiin maksamaan enemmän kun kuski väitti käsittäneensä meidän jäävän aikaisemmin pois kyydistä.

Täällä ei tosiaan kannata vuokrata skootteria, opukset olivat oikeassa. - Olivat oikeassa tai ei niin seuraavana päivänä lompsittiin tyytyväisinä asiakkaina hotellilta hyvän vihjeen perässä Jay Jayn luokse skootterin vuokraus puuhiin. Jay Jaykin löytyi niin helpolla, ettei tarvinnut legendaarisesti pohtia että missä on J.J. - Kyseinen henkilö oli kuulemma ainoa skootterin vuokraaja meidän osassa saarta, joka ei kuseta joka naarmusta 16000 Bhatia, eli 400€. Tämä tieto tuli respan mukavalta sedältä joka nauratti meitä joka kerta tietämättään näyttämällä kaamean kankkusen kiinalaiselta mieheltä joka hyppää peräkontista alasti silmille.

Tällä saarella skootterionnettomuudet ovat niin yleisiä, että niiden aiheuttamien vammojen paikkaamiseen on perustettu ihan oma ambulanssi, ja kaatumisesta aiheutuvia asfaltti-ihottumia ja arpia kutsutaan leikkisästi Koh Phanganin tatuoinneiksi. Eli ei kuin mrs Bukèè tarakalle ja uhmaamaan skootterijumalia vuoristopoluille. - Millähän nimellä sitä kutsuisi näitä seikkailija kakkosen kynnen jälkiä, joita on kyljet täynnä kun kissa on kauhuissaan pitänyt kiinni ajoretkillä. Hieman läski olo tosin pääsi tulemaan jo ensimmäisenä päivänä kun mopo hyytyi ylämäkeen ja ohikulkijoiden nauraessa emäntä käveli kiltisti mopon perässä loppu matkan nyppylän huipulle. – Ei edes äkäisen Jay Jaylle valittamisen ja uuden skootterin saamisen jälkeen muutosta tapahtunut. edelleenkin hyydyttiin samaan mäkeen samalla lopputuloksella. Ei tosin kehdattu kiukuttelun johdosta Jay Jaylle enää asiasta mainita, vika ei siis ilmeisesti aina ole työvälineissä niin kuin olen luullut. Onneksi on vielä työkaverit jäljellä joita voi syyttää silloin kun työvälineet ei toimi.

Kyllä nyt pienen ihmislapsen taas kelpaa olla, kun maisemat hivelevät sielua lämmön hyväillessä lähes eroottisesti koko vartaloa ja ruokien maistuessa joka kerta keskitasoa paremmalta. Ei tähän voi sanoa kuin: ”elämä on kivaa ja mulla on perheasiat kunnossa, kyllä lähtee!”.

Saari oli juuri sopivan kokoinen Thaimaalaisen uudenvuoden juhlintaan. Oli tietysti hieman outoa kun tuntemattomat paikalliset pysäyttivät meidät keskelle tietä ja kaatoivat jääkylmää vettä niskaan naama hymyssä. Nämä ihmiset osaavat kyllä juhlia ja pitää hauskaa kun vaan tilaisuus tarjoutuu. Kadut olivat täynnä tanssivia ja juhlivia ihmisiä hyvässä sovussa roiskimassa vettä kaikkien ohikulkijoiden päälle eikä kukaan yrittänyt vedättää.

Tuli nähtyä saaren yksi tavaramerkkikin kun mentiin piipahtamaan puolikuu bileissä. Oli se nannaa päästä vähän tanssahtelemaan viidakon keskellä konemusiikin rytmiin, tosin toisella seikkailijalla ei ollut niin kivaa kun kyseinen musiikki kuulemma kuulostaa kauheammalta kuin miltä migreeni tuntuu.
Näin sitä toimivassa ja harmonisessa parisuhteessa toimitaan. Toinen kuuntelee tsäkädäkän villejä rytmejä rytmihäiriönkin uhalla ja toinen lähtee keskellä yötä ruokkimaan nälkäisiä kulkukoiria rantaan, vaikka voisi peiton alla olla seuraamassa Spartacuksen hurjia mittelöitä.

Seikkailija kahdelta katosi kahtena päivänä peräkkäin toinen släbäri hotellin portaikon edestä johon ne piti jättää. Ensimmäinen kerta meni pienellä ohimosuonten pullistumalla ja toisen kerran jälkeen seikkailija kahden tempperametin johdosta ei mennyt kauaakaan kun koko hotellin väki oli säläbärijahdissa. Itselläni oli kadonnut toinen tohveli lähtöaamuna ja mystisesti nämä katoamiset tapahtuivat aina kulkukoira Luikeron ruokkimisen jälkeen...

Hotelli oli erittäin hyvä ja uima-allas aina yhtä houkuttava. Mitä rantaan tulee niin rantamme oli ehdottomasti yksi saaren kauneimmista, joskin uimisen kannalta epäkäytännöllinen kun joutuu merisiilien ja merimakkaroiden seassa uimaan mahapohjaa ekat 500m. Tämän jälkeen tosin alkaa erittäin kaunis koralliriutta joka on myös sukelluskohde.
Viikko meni hujauksessa ja oli aika laittaa nokka kohti Bangkokin hulinaa.  Ilmastoitu lautta ja ilmastoidun bussin koko takapenkki omassa käytössä teki matkasta oikein miellyttävän, joskin bussin kolme penkkiä viidestä ei ollut kiinni ja keikkuivat ja heiluivat koko matkan.